Heips!

Tästä tulikin vähän pidempi tauko.

Monesti on blogi ollut mielessä, mutta on ollut muka niin kiire, ettei ole ehtinyt kirjoittamaan.

Tein kuitenki pari uuden vuoden lupausta ja toinen koskee tätä blogia. Olen suunnitellut, että sunnuntaisin aina kirjoittaisin viikon kuulumisista.

Tänään en ole ehtinyt lataamaan kuvia kannettavalle, joten tämä postaus on kuvaton. Huomenna mulla on aikaa, niin lataan kuvat koneelle ja kirjoitan ison postauksen kuvien kera.

Mutta kuulumisia, tänne kuuluu oikein hyvää.

Kesällä avomieheni serkut olivat käymässä Suomessa ja Lotta sai tulisiasena hienot vedon esto valjaat. Syksyllä alkoivat juoksut ja juoksujen jälkeen Lotta alkoi kovasti tekemään pesää ja hellimään kumista norsua. Hetken aikaa mietin, että mikä sillä oikein on mutta, sitten tajusin, että valerauskaus on päällä. Oli se kyllä huvittavaa kun Lotta kanniskeli pikkuruista norsua suussaan hellästi ja välillä toi sen mamman syliin hoidettavaksi. Onneksi valeraskaus meni ohitse ilman mitään komplikatioita.

Kovasti on käyty leikkimässä vanhempieni Whippet pennun, sekä ystäväni kääpiöpinserin pennun kanssa. Nämäkin kaksi ystävää täyttivät tammikuussa vuoden, isoja poikia jo. Ja Lotta täyttää maaliskuussa kaksi. Uskomattoman nopeasti tää aika mennyt, juurihan se meille tuli.

Olin vanhempieni mukana kun Koirakoutsi järjesti mätsärit. Lottaa en oo mätsäreihin vienyt, koska tiedän ettei se pysyisi paikallaan, se haluaisi mennä moikkaamaan muita. Kyselin yhdeltä työntekijältä Tokon ja Rally-tokon eroista ja mulle tuli innostuneempi olo Rallystä. Kysyin myös tarvitseeko olla jokin koulutuspohjalla, ennekuin aloittaa Rally-Tokon ja ei kuulemma tarvitsi. Haluaisin kuitenkin käydä arkitottelevaisuuden ennen sitä. Lotta osaa arkitottelevaisuutta jonkin verran, mutta haluaisin kurssin kuitenkin käydä. Ja vähän olen kursseja jo tutkinut, vielä en ole ilmoittautunut.

Noin kuukausi sitten vaihdoin flex-taluttimen lyheen hihnaan, koska Lotta juoksenteli ympäriinsä flex-taluttimella. Lyhyellä hihnalla saan koiraan paremmin kontaktin. Lyhyellä hihnalla ulkoilu on sujunut paljon paremmin.

Täytyy toivoa, että nää liukkaat keli loppuisivat, jotta voisi lenkkeillä paremmin eikä tarvitse pelätä koko aikaa että kaatuu.

Lotta tuossa jo nukkuu mun jaloissa, taidan itsekin mennä nukkumaan, koska huomenna on kahdeksan aamu.

p.s. kommentteja saa jättää :)

- N&L